Peikonlehdet ovat näyttäviä ja suurikokoisia huonekasveja. Peikonlehti Esqueleto / Epipremnoides muistuttaa lehdiltään aarnipeikonlehteä. Tämän lajin lehtikoko on kuitenkin huomattavasti suurempi. Kasvi kannattaa tukea kasvitukeen kasvamaan.
Peikonlehdet menestyvät parhaiten runsasvaloisilla kasvupaikoilla, mutta pärjäävät myös puolivarjossa. Liian pimeällä paikalla lehtien koko pienenee ja nivelvälit kasvavat. Peikonlehdet viihtyvät normaalissa huoneenlämmössä.
Kasvualustaksi peikonlehdelle soveltuu rouhea ja ilmava alusta, jonka voi koostaa esimerkiksi perliitistä, kaarnasta ja kookoskasvualustasta tai mullasta. Peikonlehdet kastellaan kerralla runsaalla vedellä, jonka jälkeen kasvualustan annetaan kuivahtaa kevyesti. Kasvukaudella peikonlehdet lannoitetaan ravinnepurkin ohjeiden mukaisesti.
- 15 cm ruukussa
- Alkuperämaa Hollanti