Viikuna tarvitsee valoisan kasvupaikan. Etelä- tai länsi-ikkunat ovat sopivimpia. Paahteesta kasvi ei kuitenkaan pidä, joten valoverho tai kasvin siirtäminen hieman kauemmaksi ikkunasta voivat auttavat sen viihtymistä.
Runsas kastelu, mutta viikunan juuristo ei silti saa olla koko ajan märkänä. Kastele kerralla reilusti, jotta multa kastuu kunnolla. Anna sitten pintamullan kuivahtaa ennen seuraavaa kastelukertaa.
Kasvukaudella, eli maaliskuusta syyskuuhun, anna viikunan kasteluveteen sekoitettuna lannoitetta joka viikko. Myös lannoitetikut käyvät. Talvella voit lannoittaa kastelun yhteydessä noin kerran kuussa.
Kasvi viihtyy parhaiten, jos ilmankosteus on korkea. Etenkin talvisin sumuttelu kastelun yhteydessä vedellä on hyväksi. Viikunalle tekee myös hyvää, jos se pääsee silloin tällöin kunnolla suihkuun. Näin saat lehtiin kerääntyneen pölyn huuhdeltua pois, ja kasvi pystyy myös yhteyttämään paremmin.
- 21 cm ruukussa
- Alkuperämaa Hollanti