Laikkuvehkat ovat näyttäviä, helppohoitoisia ja reheviä huonekasveja. Laikkuvehkat tuovat upeita värejä vihersisustukseen!
Laikkuvehkat sijoitetaan puolivarjoiselle kasvupaikalla, suorasta auringonpaisteesta kasvi kärsii, sillä lehdet palavat helposti. Trooppisena kasvina laikkuvehkat eivät siedä kylmää tai vetoa.
Tavallinen huoneilma kelpaa ympäri vuoden. Kasvualustan on hyvä olla ilmava, runsasravinteinen sekä vettä läpäisevä. Kekkilä Kukkamullan sekaan voi laittaa esimerkiksi perliittiä tai ruukkusoraa.
Laikkuvehkan kasvualustan annetaan kuivahtaa kevyesti ennen seuraavaa kastelukertaa. Liikakastelu kellastuttaa lehdet, joten sitä tulee välttää. Pintamullan tulee olla selkeästi kuiva.
Talvella kastelua vähennetään entisestään. Laikkuvehka hyötyy runsaasta lannoituksesta.
- 12 cm ruukussa
- Kasvin korkeus ruukun kanssa noin 35 cm
- Alkuperämaa Hollanti
Jos kasvi on loppu puutarhalta, on toimitusaika luultavasti pitkä.