Siipisanikka Albolineata on kaunis ja raikkaan värinen saniaiskasvi.
Sanikat (Pteris) ovat pääasiassa kotoisin Euroopasta, Aasiasta ja Afrikan eri osista. Huonekasveina käytetyt sanikat ovat saniaiskasveiksi melko helppohoitoisia ja kestäviä.
Sanikat menestyvät parhaiten kirkasvaloisilla kasvupaikoilla, jotka ovat kuitenkin suojassa ainakin kuumimmalta auringonpaahteelta. Kasvualustan suhteen sanikat eivät ole erityisen vaativia, tärkeintä on että kasvualusta on läpäisevää ja pidättää kosteutta. Kasvualustan läpäisevyyttä voi lisätä esimerkiksi perliitillä. Sanikoiden kastelun tulee olla tasaista. Kasvit kestävät hetkittäistä ja satunnaista kuivuutta, mutta eivät pitkiä kuivia jaksoja. Sanikat hyötyvät korkeasta ilmankosteudesta.
Sanikoiden lehdet ovat hentoja, joten ne kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa niihin ei osu esimerkiksi ohi kävellessä.
Kasvukaudella sanikoita lannoitetaan miedolla ravinneliuoksella.
- Alkuperämaa Hollanti