Pienikukkainen tetenarsissi on kevään ensimmäisiä kukkivia kasveja. Helppohoitoisuuden ja iloisten keltaisten kukkien vuoksi tetenarsissista on tullut kevään suosituin ruukkusipulikukka. Se sopii piristäjäksi niin kotiin, puutarhaan, parvekkeelle kuin työpaikalle. Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukasvi. Ne pärjäävät pienen totuttelun jälkeen jopa kymmenessä pakkasasteessa.
Tetenarsissin voi laittaa parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai istuttaa multaan ilman muoviruukkua. Tetenarsisseja ei tarvitse lannoittaa. Ulos kannattaa laittaa teteruukkuja, joissa kukinta on jo selvästi näkyvää, koska viileässä kukat avautuvat hitaasti. Viileä sää pitää huolen myös siitä, että ulkona pidettävät narsissit säilyvät kauniisti kukkivina viikkokausia. Ruukkunarsissi on myös suosittu keväinen hautakukka.
Narsissit ovat kiitollisia, monivuotisia sipulikasveja, jotka kukkivat huhti-kesäkuussa. Narsissit ovat myrkyllisiä, eivätkä maistu esim. myyrille.
Narsissit viihtyvät valoisilla ja puolivarjoisilla paikoilla, vettäläpäisevässä multamaassa. Kukkineet ruukkunarsissit kannattaa istuttaa maan sulettua puutarhaan, jossa ne kukkivat uudestaan seuraavana keväänä.
- 12 cm ruukussa
- Tuotantomaa Hollanti